Ali Viialan kirkkoherrana vihkimässä kirkkovenettä

Pitkä kokemus nuorisotyön johtokunnan sihteerin ja esittelijän tehtävistä ja alan esimiehenä Nokian seurakunnassa valmistivat Viialan kirkkoherran tehtäviin. Suoritin kirkkoherrojen jatkotutkinnon ja mm. tuomiorovastilta vaadittavan ylemmän past.tutkinnon. Kirkkoherrana jouduin alkuun toimimaan myös talouspäällikkönä, sillä viranhaltija oli jäämässä eläkkeelle. Kuvassa kirkkoveneen siunaus.

Ali yhteyslautalla 2006

Rippikoulutyö on minulle mieluisaa ja olen kehittänyt monenlaisia versioita siitä. Yksi niistä on polkupyöräripari, jossa nuoret kulkevat vetäjien johdolla polkupyörillä, tunteja pidetään kiinnostavissa paikoissa ja majoitutaan puolijoukkuetelttoihin. Viialassa jatkoin Ahvenanmaan polkupyörä- ja telttailuriparityötä. Kuvassa olen yhteyslautalla Kökarista pohjoiseen.

Lasse Östring neuvoo Alia

Minuun on vaikuttanut syvästi Lasse Östring, joka toimi pitkään Teiskon kirkkoherrana, työnohjaajana ja kirkkoherrakurssien vetäjänä. Lasse alkoi kouluttaa minua vuonna 2001. Nykyään Lasse on Kirkon koulutuskeskuksen johtajakouluttaja. Hän on mies, jota kunnioitan erityisesti ja kuuntelen tarkasti. Kuvassa Lasse ja Ali Maatialan pappilan pihalla Alin ja Ninan hääjuhlassa.

Ali Kulhia vihkii 1988 Ali Kulhia 1989 Ali Kulhia kastaa 1989
Ali ja Hulda

Vasemmalla rakkaan tyttäreni Huldan kanssa lomalla. Yläkuvissa olen uran alkuvaiheessa. Alakuvat: Vas.: Olen soittamassa Kirkon Nuorisopäivillä Tampereella. Toisessa kuvassa ollaan pappilassa 1990. Monet seurakuntanuoret kutsuivat ylioppilasjuhliinsa. Alhaalla kuva lapsiperheiden Israelin-matkalta Getsemanen puutarhassa. Viimeisenä väitöksen promokuvia.

Ali ja Samuli Kirkon Nuorisopäivillä Tampereella Ali puhuu kitaran kanssaAli ja Olli 1994Getsemanen puutarhassapromokuva Ali Kulhia 72 dpi linkki promokuvaan Ali Kulhia 300 dpi linkki promokuvaan Ali Kulhia 400 dpi